On olemassa monia kirjoja, joita sanotaan
kanavoiduiksi.
Useimmiten tekstin alkulähteeksi väitetään
kyseisen kanavoijan henkiopasta, toisinaan
Neitsyt Mariaa, joskus erilaisia arkkienkeleitä.
Tuskin kukaan on aikaisemmin väittänyt
saaneensa tekstiä suoraan Jeesukselta.
Mutta Ihmeiden Oppikurssin ( A Course in
Miracles) kanavoija Helen Schucman tiesi, että
teksti tuli hänelle Jeesukselta.
Siksi hänen kanavoimassaan kirjassa ei esiinny
mitään kirjailijan nimeä. Helen ei halunnut
eikä voinut ottaa siitä kunniaa itselleen. Itse
asiassa hän halusi pitää koko kirjan salassa.

 
Elämässä ei ole sattumia. Sen olen tullut oman elämäni varrella kokemaan moneen kertaan. Sattumaa ei siis ollut, että vuonna 1966 matkustin USA:han stipendiaatiksi ja asetuin asumaan Manhattanille hyvin lähelle sitä taloa, jossa Helen Schucman hieman aikaisemmin oli kuullut sanat: "Tämä on Ihmeiden Oppikurssi. Ota vastaan sanelua." Siellä Central Parkin länsilaidan kaduilla Helen on varmaankin kävellyt vastaani, vaikka en tietenkään häntä tunnistanut. Sattumaa ei myöskään ollut se, kun kolmekymmentä vuotta myöhemmin näin ystävättäreni pöydällä sinikantisen kirjan, otin sen käteeni ja kuulin oman ääneni sanovan: "Voi-voi, tämän kääntämiseen menee kyllä monta vuotta." Kirja oli A Course in Miracles.

Ihmeiden Oppikurssin kanavoija Helen Schucman oli hyvin pienikokoinen nainen, joka särmikkään persoonallisuutensa, suorasanaisuutensa ja terävän älynsä vuoksi ei kuitenkaan jäänyt ympäristöltään huomaamattomaksi. Hänen ystävänsä kuvailivat häntä hyvin ristiriitaisin sanoin. Toisaalta hän oli hyvin päättämätön, vitkutteli vuosikausia ennen kuin edes päätti mitä hänestä isona tulee. Lopulta hän monenlaisten välivaiheitten jälkeen alkoi opiskella psykologiaa ja väitteli kliinisen psykologian tohtoriksi New Yorkin Yliopistossa. Toisaalta Helen oli hyvin lujatahtoinen ja hallitseva. Hän rakasti ja vihasi kiihkeästi, usein samaa henkilöä. Sama viha/rakkaus -suhde hänellä oli Jeesukseen. Helen halusi, niin kuin niin monet meistä, hallita itse omaa elämäänsä, ja varautua ennalta niin hyvin kuin kykeni niihin menetyksiin ja hylätyksi tulemisiin, joiden tiesi itseään odottavan. Tämän vuoksi hän tiedostamattaan vihasi kaikkia, joista hän tunsi olevansa riippuvainen.
 

Varhaisvuodet: Helen etsii Jumalaa

Helenin elämää leimasi hänen kiihkeä Jumala-etsintänsä. Helenin molemmat vanhemmat olivat puoliksi juutalaisia. Isä ei ollut uskonnosta minkään vertaa kiinnostunut, kun taas äiti oli Helenin lailla etsijä, mikä johti siihen, että hän yhtenään vaihtoi uskontoa ja kirkkokuntaa. Helenin koti oli kohtuullisen varakas, joten Helenillä oli sekä kotiopettajatar että perheellä muutenkin erilaisia kotiapulaisia. Muutamilla näistä oli suuri vaikutus Helenin henkiseen elämään. Ensimmäinen kotiopettajatar oli uskonnoltaan roomalaiskatolinen ja hänen rukousnauhansa ja säännölliset messukäyntinsä tekivät suuren vaikutuksen pieneen Heleniin. Koska Helen ei itse ollut katolinen hän ei päässyt kotiopettajan mukana kirkkoon. Silloin Helen päätti, että kunhan hän tulee aikuiseksi, hänestäkin tulee katolinen. Opettajattarensa kautta pikku Helen tutustui samanikäiseen katoliseen tyttöön, joka opetti hänelle, että ainoastaan katoliset pääsevät taivaaseen ja muut "palavat helvetin tulessa."

Tästä Helen tietysti pelästyi, ja päätteli, että ei olisi haitaksi, vaikka hän suojaksi helvettiä vastaan osaisi jonkin juutalaisen rukouksen, koskapa vanhemmat olivat puoliksi juutalaisia. Hän kääntyi  isänsä puoleen tässä tärkeässä asiassa ja vaikka hämmästynyt isä selittikin hänelle, että hän ei itse usko Jumalaan, hän  kuitenkin suostui opettamaan Helenille yksinkertaisen, lyhyen juutalaisen rukouksen. Rukous alkoi sanoin "Herra, Israelin Jumala..." Näin Helen tunsi saaneensa itselleen käyttökelpoisen aseen helvetin lieskoja vastaan. Hänen uskonsa Israelin Jumalaan kuoli kuitenkin silloin, kun hänet viisivuotiaana kiidätettiin sairaalaan tarpeettomaan umpisuolenleikkaukseen hänen huutaessaan avukseen Herraa, Israelin Jumalaa. Leikkaukseen Helen oli itse syypää, sillä hän oli keksinyt mahanpurut oivaksi lääkkeeksi äitinsä iltamenoihin. Aina kun Helen valitti vatsakipua, äiti jäi hänen seurakseen kotiin. Lopulta tietenkin oli turvauduttava lääkäriin, joka ymmällään määritteli taudin krooniseksi umpisuolentulehdukseksi.

Seuraavan kerran Helen joutui vastatusten Jumalan olemassaolon tai olemattomuuden kanssa kun hänen vanhempansa veivät hänet 12-vuotiaana Ranskaan Lourdesin parantavalle lähteelle. Helen liikuttui kovasti paikassa tapahtuneista ihmetöistä, joita kokonainen tarpeettomaksi muodostuneitten kainalosauvojen vuori oli todistamassa. Niinpä Helen tahtoi vielä antaa Jumalalle mahdollisuuden todistaa olemassaolonsa hänelle ja teki hänen kanssaan "sopimuksen".

Helen seisoi illalla hotellin parvekkeella ja sanoi Jumalalle, että hän halusi uskoa Häneen ja Hänen ihmeisiinsä, ja uskoisikin sillä edellytyksellä, että hänelle itselleen tapahtuisi ihme. Seuraavassa Helenin toistaiseksi julkaisemattomasta omaelämänkerrasta ote kyseisestä tapahtumasta:

"Jumala kiltti", sanoin, "tiedän, että en ole katolinen, mutta jos kaikki tämä on
totta, voisitko ystävällisesti lähettää minullekin pienen ihmeen, jotta voisin
uskoa sinuun?"

Olin jo päättänyt mikä tämä ihme olisi, joten suljin silmäni ja lausuin kolme
Ave Mariaa. Jos näkisin tähdenlennon sen jälkeen kun avasin silmäni, se olisi
inun pyytämäni ihme. Sanoin Ave Mariani ja avasin sitten silmäni. Taivaalla ei
näkynyt ainoastaan yhtä vaan monta tähdenlentoa, se oli kirjaimellisesti niitä
täynnä. Katselin sitä mykistyneenä ja kuiskasin sitten: "Minun ihmeeni! Oi,
Jumala lähetti minulle ihmeen!"

Helenin ilo ja usko Jumalaan olivat kuitenkin lyhytaikaisia. Hänen rationaalinen mielensä alkoi pian keksiä tapahtuneelle  selityksiä. Opaskin oli kertonut, että tähän aikaan vuodesta tähdenlennot olivat hyvin yleisiä. Maapallo oli juuri kulkemassa suuren meteoripilven läpi... Ja jos Jumala olikin lähettänyt tähdenlennon ihmeeksi nimenomaan Helenille, miksei hän pitänyt huolta siitä, että Helen myös uskoi siihen? Toisaalta se saattoi kyllä ollakin Helenille tarkoitettu ihme.

"Entä jos Jumala oli sittenkin olemassa? Hän ei kenties ollenkaan pitäisi siitä
tavasta, millä minä suhtauduin Hänen ihmeeseensä. Ehkä en osannut antaa
sille tarpeeksi arvoa. Jos Jumala oli nähnyt vaivaa ihmeen lähettämiseksi
nimenomaan minulle, Hän kenties ei ollenkaan pitäisi siitä, että minä en ollutkaan
siitä varauksettoman innostunut. Ja jos Jumala oli olemassa, saattoi hyvinkin
olla mahdollista, että oli olemassa myös helvetti niitä ihmisiä varten, jotka eivät
tarpeeksi arvostaneet Häntä."

Lourdesin kokemuksen jälkeen Heleniin vaikutti perheen värillinen kotiapulainen, joka oli uskonnoltaan baptisti.

"Georgia uskoi sellaiseen Jumalaan, joka oli ystävällinen eikä pelotellut ihmisiä
helvetin tulella ja kadotuksella. Tämä Jumala ei vaatinut lapsiltaan liikoja eikä
pettänyt heitä, vaan järjesti niin, että lopulta kaikki kääntyi parhain päin. Tämä
tuntui minusta hienolta. Sillä en ollut ollenkaan varma siitä, että omin neuvoin
saisin kaiken järjestymään parhain päin."

Helen kertoo ensimmäisestä kokemuksestaan Georgian baptisti-kirkossa:

"Georgian kirkossa ihmiset lauloivat aivan erilaisia lauluja kuin mitä ennen olin
kuullut. Ne olivat yksinkertaisia ja suloisia pikku säveliä. Ihmiset taputtivat käsiään
ja löivät tahtia jaloillaan. Jotkut innostuivat niin, että nousivat seisomaan ja puhuivat kummallista mongerrusta, josta en saanut mitään selvää. Mutta minusta näytti,
että he olivat hyvin onnellisia. Oli täysin selvää, etä he olivat hyvissä väleissä
Jumalan kanssa ja tottuneet puhuttelemaan häntä tuttavallisesti. Minä itse olin aina
ollut hyvin muodollinen, kun puhuttelin Jumalaa."

Tämän ensimmäisen kirkonmenon jälkeen Helen alkoi käydä säännöllisesti Georgian kirkossa. Asia huipentui siihen, että Helen pyysi isältään lupaa saada tulla kastetuksi baptistiksi, sillä "Jumala sanoo, että ainoastaan kastetut voivat pelastua." Helenin isä antoikin luvan kasteeseen ja Georgia vakuutti Helenille että se tulee olemaan "tämän elämän ihanin kokemus."

"Georgia sanoi, että kun sinut kastetaan, Pyhä Henki laskeutuu sinuun ja tekee
ihmeitä sydämessäsi. Ja että sen jälkeen järjestetään suuret juhlat. Kaste tekee
sinusta todellisen Jumalan lapsen. Raamattukin sanoo, että sinut pitää vedellä kastettaman. Georgia oikein näytti minulle sen kohdan Raamatusta ja niinhän
siinä sanottiin."

Mutta jälleen kerran Helen pettyi. Hän ei tuntenutkaan itseään millään tavalla erilaiseksi saatuaan kasteen.  Juhlatkaan eivät olleet mitkään erityiset; Georgia vain vei hänet kahvilaan ja tarjosi jäätelöä. Helen kävi Georgian kanssa kirkossa muutaman kerran tämän jälkeenkin, mutta lopetti sitten. Hän ei mielestään ollut saanut minkäänlaista todistusta Jumalan olemassaolosta. Hänellä ei yksinkertaisesti riittänyt uskoa. Georgia väitti vastaan ja sanoi, että tämä oli luultavasti paholaisen töitä ja ehdotti, että Helen kuitenkin jatkaisi rukoilemista. Jumala ei pettäisi häntä nyt, kun hänet oli kunnolla kastettu.

Olen näinkin kauan kertonut Helenin lapsuudesta, koska samat luonteenpiirteet - etsiminen, löytäminen ja pettyminen, toivo ja epäusko jatkuivat koko hänen elämänsä ajan. Jopa Ihmeiden Oppikurssista Helen sanoi loppuun sakka, että vaikka hän tiesi sen olevan totta ja Jeesuksen sanelema hän ei itse kuitenkaan voinut uskoa siihen!

Visit "The Scribe," a Web site dedicated to Helen Schucman,
with links to excerpts from Absence from Felicity