Johdanto

Tämä esipuhe kirjoitettiin vuonna 1977 sen jälkeen, kun Ihmeiden oppikurssin lyhyestä johdannosta oli tullut monia pyyntöjä. Ensimmäiset kaksi osaa - Miten se syntyi, Mitä se on - Helen Schucman kirjoitti itse; viimeinen osa Mistä siinä puhutaan kirjoitettiin samanlaisena sisäisen sanelun prosessina kuin mistä esipuheessa kerrotaan.

 
 

Miten se syntyi

Ihmeiden oppikurssi sai alkunsa kahden ihmisen äkillisestä päätöksestä ryhtyä työskentelemään yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi. Näiden ihmisten nimet olivat Helen Schucman ja William Thetford ja molemmat toimivat kliinisen psykologian professoreina Columbian yliopiston Lääketieteen ja kirurgian laitoksella New Yorkin kaupungissa. Sillä ei ole väliä keitä he olivat, paitsi että tarina osoittaa, miten Jumalan avulla kaikki asiat ovat mahdollisia. Nämä ihmiset olivat kaikkea muuta kuin henkisiä. Heidän keskinäinen suhteensa oli vaikea ja usein pingottunut, ja he kantoivat huolta sekä henkilökohtaisesta ja ammatillisesta arvostuksestaan että asemastaan. Yleisesti ottaen molemmat pitivät maallisia arvoja hyvin tärkeinä. Kummankaan elämä tuskin oli sopusoinnussa minkään sen kanssa mitä Kurssi edustaa. Helen, se heistä, joka vastaanotti materiaalin, selittää itse:

Olin työssä  arvostetussa ja erittäin akateemisessa ympäristössä, jossa toimin psykologina ja opettajana; taustaltani olin hyvin teoreettinen ja uskonnolliselta suunnaltani ateisti. Ja sitten tapahtui jotakin, joka laukaisi käyntiin tapahtumaketjun, jonka kaltaista en koskaan olisi voinut ennustaa. Osastoni esimies julisti odottamatta, että hän oli kyllästynyt niihin vihaisiin ja aggressiivisiin tunteisiin, joita asenteemme heijastivat ja päätteli, että "täytyy olla jokin muu tapa". Aivan kuin merkistä suostuin auttamaan häntä sen löytämisessä. Ilmeisesti Kurssi on tämä muu tapa.

Vaikkakin heillä oli  hyvä tarkoitus, heillä oli suuria vaikeuksia aloittaa yhteistoimintaansa. 2Mutta he olivat antaneet Pyhälle Hengelle "vähäisen halukkuutensa", joka, niin kuin Ihmeiden oppikurssi yhä uudelleen korostaa, riittää, jotta Hän voisi käyttää jokaista tilannetta Omiin tarkoituksiinsa ja varustaa sen voimallaan.

Jatkaaksemme Helenin kertomusta minä muodossa:

Varsinaista kirjoittamista edelsi kolme ravistelevaa kuukautta, joiden aikana Bill ehdotti, että kirjoittaisin muistiin ne erittäin symboliset unet ja outojen näkyjen selitykset, joita minulle tuli. Vaikka olinkin silloin jo alkanut tottua minua kohdanneisiin odottamattomiin tapahtumiin, olin kuitenkin hyvin hämmästynyt,  kun kirjoitin "Tämä on ihmeiden oppikurssi". Ääni esittäytyi minulle silloin ensimmäistä kertaa. Siitä ei lähtenyt mitään kuuluvaa, mutta tuntui siltä, kuin se olisi sanellut minulle jonkinlaista nopeaa, sisäistä sanelua, jonka kirjoitin muistiin pikakirjoituslehtiöön. Kirjoitus ei koskaan ollut automaattista. Sen saattoi keskeyttää milloin tahansa ja aloittaa taas uudelleen myöhemmin. Se sai oloni tuntumaan hyvin vaikealta, mutta en koskaan vakavissani harkinnut lopettaa sitä. Näytti siltä kuin olisin joskus, jotenkin, ottanut omakseni tietyn tehtävän, joka minun piti suorittaa loppuun. Se edusti todellista yhteisyritystä minun ja Billin välillä,  missä sen suurin merkitys varmaan onkin. Minä kirjoitin ylös mitä Ääni minulle "sanoi", luin sen Billille seuraavana päivänä ja hän kirjoitti sen koneella minun sanelustani. Oletan, että hänelläkin oli erityistehtävänsä. Ilman hänen rohkaisuaan ja tukeaan en koskaan olisi pystynyt täyttämään omaani. Koko prosessi kesti noin seitsemän vuotta. Teksti tuli ensin, sen jälkeen Oppilaan Työkirja ja lopulta Opettajan Käsikirja. Niihin tehtiin vain mitättömiä muutoksia. Tekstiin on lisätty lukujen otsikot ja alaotsikot, ja siitä poistettu joitakin henkilökohtaisia viittauksia, joita sattui alussa. Muuten materiaali on periaatteessa koskematon.

Kurssin muistiinmerkitsijöinä toimineiden yhteistyökumppaneiden nimet eivät esiinny kannessa, sillä Kurssi seisoo ja sen pitää seisoa omillaan. Sitä ei ole tarkoitettu perustaksi uudelle kultille. Sen ainoa tarkoitus on osoittaa tie, jonka avulla jotkut ihmiset pystyvät löytämään oman Sisäisen Opettajansa.
 

Mitä se on

Niin kuin nimikin osoittaa, kurssi on jaksoteltu kauttaaltaan siten, että sitä voidaan käyttää opetusvälineenä. Siihen kuuluu kolme kirjaa: 669 sivuinen Teksti, 488 sivuinen Oppilaan työkirja, ja 92 sivuinen Opettajan käsikirja. Missä järjestyksessä oppilaat käyttävät kirjoja ja miten he niitä opiskelevat, määräytyy sen mukaan, mitkä ovat heidän erityistarpeensa ja miten he itse haluavat sen tehdä.

Kurssissa käsitelty oppimäärä on huolellisesti suunniteltu ja selitetty askel askeleelta sekä teoreettisella että käytännön tasolla. Se korostaa soveltamista enemmän kuin teoriaa ja kokemusta enemmän kuin teologiaa. Se ilmoittaa erityisesti, että "yleinen ja yhtäläinen uskonto on mahdottomuus, mutta yleinen ja yhtäläinen kokemus ei ole pelkästään mahdollinen vaan myös välttämätön" (Käsikirja, s. 577). Vaikkakin Kurssi käyttää kristillistä sanastoa, se käsittelee yleisiä ja yhtäläisiä henkisiä aiheita. Se korostaa, että se on vain yksi versio yleismaailmallisesta oppisuunnitelmasta. Monia muitakin on olemassa, ja tämä eroaa niistä vain muodoltaan. Kaikki ne lopulta johtavat Jumalan luokse.

Teksti on suurimmaksi osaksi teoreettista esittäessään ne periaatteet, joihin Ihmeiden Oppikurssin ajattelutapa perustuu. Työkirjan oppitunnit perustuvat tekstin ajatuksiin. Ilman Työkirjan tarjoamaa käytännön sovellusta teksti jäisi suurimmaksi osaksi sarjaksi erilaisia abstraktioita, jotka tuskin riittäisivät saamaan aikaan sellaisen ajattelumuutoksen, johon Kurssi tähtää.

Työkirjaan kuuluu 365 harjoitusta, yksi vuoden kullekin päivälle. Harjoitusten suorittaminen tässä tahdissa ei kuitenkaan ole välttämätöntä,  ja joku saattaakin haluta viipyä jonkin erityisen koskettavan harjoituksen kohdalla pitempään kuin yhden päivän ajan. Ohjeet kehottavat, että yhden päivän aikana ei pitäisi yrittää suorittaa enempää kuin yksi harjoitus. Työkirjan käytännöllistä luonnetta alleviivaa sen harjoituksille tarkoitettu johdanto, joka korostaa sovellusten kautta saatua kokemusta eikä niinkään etukäteen suunniteltua omistautumista henkiselle tavoitteelle:

Sinun tulee olemaan vaikea uskoa joihinkin työkirjan esittämiin ajatuksiin, ja jotkin niistä saattavat näyttää sinusta hyvinkin ravistelevilta. Sillä ei ole merkitystä. Sinua pyydetään yksinkertaisesti vain soveltamaan ajatuksia siten kuin sinua neuvotaan tekemään. Sinua ei pyydetä arvostelemaan niitä lainkaan. 5Sinua pyydetään vain käyttämään niitä. Niiden käyttö tulee paljastamaan sinulle niiden merkityksen ja näyttämään, että ne ovat tosia.

Muista vain tämä: sinun ei tarvitse uskoa työkirjan ajatuksiin, sinun ei tarvitse hyväksyä niitä eikä edes pitää niistä. Muutamia niistä saatat jopa aktiivisesti vastustaa. Millään siitä ei ole merkitystä, eikä mikään pysty vähentämään niiden tehoa. Mutta älä anna itsesi poiketa niistä sovelluksista, joita työkirja sisältää,  ja olipa reaktiosi ajatuksiin mikä tahansa, käytä niitä. Mitään muuta sinulta ei vaadita (Työkirja, s 2).

Lopuksi Opettajan käsikirja, joka on kirjoitettu kysymys/vastaus  muotoon antaa vastaukset muutamiin oppilaiden useimmin esittämiin kysymyksiin. Siihen kuuluu myös monien Kurssin käyttämien termien selvennykset ja selitykset tekstin teoreettisen rungon pohjalta.

Ihmeiden oppikurssi ei väitä olevansa lopullinen, eikä Työkirjan harjoitusten tarkoituksena ole saattaa oppilaan opiskelua loppuun. Lopussa lukija jätetään oman Sisäisen Opettajansa huomaan: Hän ohjaa kaikkea Kurssin jälkeistä oppimista niin kuin Hän sopivaksi näkee. Vaikka Kurssi onkin puitteiltaan laaja, totuutta ei voi rajoittaa mihinkään lopulliseen muotoon, niin kuin työkirjan lopussa selvästi sanotaan:

Tämä Kurssi on alku eikä loppu... Mitään määrättyjä harjoituksia ei enää tule, sillä niille ei enää ole tarvetta. Tästä lähtien kuuntele vain Jumalan puolesta puhuvaa Ääntä... Hän tulee ohjaamaan ponnistelujasi ja kertomaan sinulle täsmälleen mitä sinun pitää tehdä, miten ohjata mieltäsi ja milloin tulla Hänen luokseen hiljaisuudessa pyytäen Hänen varmaa ohjaustaan ja varmaa Sanaansa (Työkirja, s.487).

Mitä siinä sanotaan

 
Mitään todellista ei voi uhata.
Mitään epätodellista ei ole olemassa.
Siinä on Jumalan rauha..

 

Näin Ihmeiden oppikurssi alkaa. Se erottaa perusteellisesti toisistaan todellisen ja epätodellisen, tiedon ja aistihavainnot. Tieto on totuus, joka noudattaa yhtä lakia, rakkauden eli Jumalan lakia. Totuus on muuttumaton, ikuinen ja yksiselitteinen. Saattaa olla, että sitä ei tunnisteta, mutta muuttaakaan sitä ei voi. Se koskee kaikkea, minkä Jumala loi, ja vain se mitä Hän loi, on todellista. Se on oppimisen yläpuolella, koska se on ajan ja tapahtumien yläpuolella. Sillä ei ole vastakohtaa, ei alkua eikä loppua. Se pelkästään on.

Aistihavaintojen maailma sitä vastoin on ajan, muutoksen, alkujen ja loppujen maailma. Se perustuu tulkintaan, ei tosiasioihin. Se on syntymän ja kuoleman maailma, joka perustuu siihen, että uskotaan puutteeseen, menetykseen, erillisyyteen ja kuolemaan. Se on pikemminkin opittu kuin annettu tekijä, se korostaa ja valikoi havaintojaan, se on toiminnassaan tasapainoton ja tulkinnoissaan epätarkka.

Sekä tiedosta että aistihavainnoista lähtee kaksi erilaista ajattelusuuntaa, jotka kaikissa suhteissa ovat toistensa vastakohtia. Tiedon valtakunnassa ei ole olemassa yhtään ajatusta, joka olisi erillään Jumalasta, sillä Jumala ja Hänen Luomuksensa noudattavat samaa Tahtoa. Aistihavaintojen maailma sitä vastoin on tehty uskosta vastakohtiin ja erillisiin tahtoihin, jatkuvaan ristiriitaan toisten ihmisten ja Jumalan kanssa. Mitä aistihavainnot näkevät ja kuulevat, tuntuu olevan todellista, koska ne sallivat tietoisuuteen tulevan vain sen, mikä tukee havainnoijan toivomuksia. Se johtaa harhojen maailmaan, joka tarvitsee jatkuvaa puolustamista juuri siksi, että se ei ole todellinen.

Kun olet keskellä havaintomaailmaa, olet keskellä unen maailmaa. Ilman apua et pääse sitä pakoon, sillä kaikki mitä aistisi sinulle osoittavat, todistaa vain unen todellisuutta. Jumala on antanut Vastauksen, ainoan ulos johtavan Tien, ainoan todellisen Auttajan. Hänen Äänensä, Hänen Pyhän Henkensä tehtävänä on toimia välittäjänä näiden kahden maailman välillä. Hän pystyy tekemään tämän, sillä koska Hän yhtäältä tuntee Totuuden, Hän toisaalta tunnistaa meidän harhamme uskomatta niihin. Pyhän Hengen päämääränä on auttaa meitä pakenemaan pois unimaailmasta opettamalla meille, miten muutamme ajattelumme vastakkaiseksi ja opimme pois erehdyksistämme. Anteeksianto on Pyhän Hengen mahtava opetusväline, jolla tämä ajattelun täyskäännös saadaan aikaan. Kurssilla on kuitenkin oma määritelmänsä siitä, mitä anteeksianto todellisuudessa on, samoin kuin se määrittelee maailmankin omalla tavallaan.

Näkemämme maailma heijastaa vain yksinkertaisesti omaa sisäistä viitekehystämme, mielessämme vallitsevia ajatuksia, toiveita ja tunteita. "Projisointi saa aikaan aistihavainnot" (Teksti, s. 445). Me katsomme ensin sisäänpäin, päätämme minkälaisen maailman haluamme nähdä ja projisoimme sitten senkaltaisen maailman ulkopuolellemme ja teemme siitä totuuden sellaisena kuin me sen näemme. Teemme sen todeksi omilla tulkinnoillamme näkemästämme. Jos käytämme aistihavaintoja perustellaksemme omia erehdyksiämme vihaamme, hyökkäyshaluamme, rakkauden puutettamme, ilmenipä se missä muodossa tahansa   tulemme näkemään maailman, jossa vallitsee pahuus, tuho, pahanilkisyys, kateus ja epätoivo. Kaikki tämä meidän on opittava antamaan anteeksi, ei siksi että olemme "hyviä" ja "armollisia" , vaan siksi, että se mitä me näemme ei ole totta. Me olemme vääristäneet maailman kieroutuneilla puolustuskeinoillamme ja sen vuoksi näemme jotain, mitä siinä ei ole. Kun opimme tunnistamaan aistihavaintoihimme perustuvat erehdykset, opimme myös olemaan näkemättä niitä eli "antamaan anteeksi". Samalla annamme anteeksi itsellemme ja olemme näkemättä vääristyneitä omakuviamme ja näemme sen Itsen, jonka Jumala loi meissä ja meiksi.

Synti määritellään "rakkauden puutteeksi" (Teksti, s 11). Koska rakkaus on kaikki mitä on, Pyhä Henki näkee synnin erehdyksenä, joka voidaan korjata, eikä pahuutena, josta pitää rangaista. Riittämättömyyden, heikkouden ja epätäydellisyyden tunteemme johtuvat siitä, että olemme panostaneet niin vahvasti "puutteen lakiin", joka hallitsee koko harhojen maailmaa. Tästä näkökulmasta katsoen etsimme toisista sitä, minkä tunnemme puuttuvan itseltämme. "Rakastamme" toista ihmistä saadaksemme jotain itsellemme. Juuri tämä on itse asiassa se, mikä unimaailmassa kantaa rakkauden nimeä. Suurempaa erehdystä ei voi olla olemassa, sillä rakkaus on kykenemätön pyytämään mitään.

Ainoastaan mielet voivat todella liittyä toisiinsa, ja minkä Jumala on yhdistänyt sitä älköön ihminen erottako (Teksti, s.356). Kuitenkin ainoastaan Kristuksen Mielen tasolla todellinen liitto on mahdollinen, eikä se itse asiassa ole koskaan ollutkaan kadoksissa. "Pieni minä" yrittää korostaa itseään ulkoisella hyväksynnällä, ulkoisilla omistustavaroilla ja ulkoisella "rakkaudella". Jumalan luoma Itse ei tarvitse mitään. Se on ikuisesti täydellinen ja turvassa, sitä rakastetaan ja se rakastaa. Se haluaa antaa eikä saada, laajentaa eikä projisoida. Sillä ei ole tarpeita, ja se haluaa liittyä muihin sen kautta, että he ovat yhdessä tietoisia yltäkylläisyydestään.

Maailman erityiset ihmissuhteet ovat tuhoavia, itsekkäitä ja lapsellisen itsekeskeisiä. Jos ne kuitenkin annetaan Pyhälle Hengelle niistä voi tulla maailman pyhin asia – niistä voi tulla ihmeitä, jotka osoittavat paluutien Taivaaseen. Maailma käyttää erityisiä ihmissuhteitaan lopullisena rajoittamisen välikappaleina ja erillisyyden osoituksina. 4Pyhä Henki muuttaa ne anteeksiannon ja unesta heräämisen täydellisiksi harjoituksiksi. Jokainen tällainen suhde tarjoaa mahdollisuuden aistihavaintojen oikaisemiseen ja virheiden korjaamiseen. Jokainen niistä tarjoaa mahdollisuuden antaa itselle anteeksi antamalla anteeksi toiselle. Ja jokainen niistä esittää jälleen uuden kutsun Pyhän Hengen saapumiselle ja Jumalan muistamiselle.

Aistihavainnot ovat yksi kehon toiminnoista, ja sen vuoksi ne edustavat tietoisuuden rajoitusta. Aistihavainnot näkevät kehon silmien läpi ja kuulevat kehon korvien kautta. Ne herättävät kehon tekemään rajoitettuja reaktioitaan. Keho näyttää suurimmaksi osaksi olevan itsemotivoitunut ja itsenäinen, ja kuitenkin se itse asiassa reagoi ainoastaan siihen, mitä mieli tahtoo. Jos mieli tahtoo käyttää sitä johonkin hyökkäyksen muotoon, kehosta tulee sairauden, iän ja rappion uhri. Jos mieli sen sijaan hyväksyy sille Pyhän Hengen tarkoittaman käytön, siitä tulee hyödyllinen kommunikointiväline muiden ihmisten kesken; se on haavoittumaton niin kauan kuin sitä tarvitaan ja kun sen käyttö on ohi, se voidaan lempeästi siirtää syrjään. Itsessään se on neutraali, niin kuin kaikki muukin havaintomaailmassa. Käytetäänkö sitä egon vai Pyhän Hengen päämääriin, riippuu kokonaan siitä, mitä mieli tahtoo.

Kehon silmien kautta näkemisen vastakohtana on Kristuksen näkökyky, joka heijastaa voimaa eikä heikkoutta, ykseyttä eikä erillisyyttä ja rakkautta eikä vihaa. Kehon korvien kautta kuulemisen vastakohtana on kommunikointi Jumalan puolesta puhuvan Äänen kautta, Pyhän Hengen kautta, ja se asuu meissä jokaisessa. Hänen Äänensä tuntuu etäiseltä ja vaikeakuuloiselta, koska ego, joka puhuu pienen, eristäytyneen itsen puolesta, tuntuu puhuvan paljon kovempaa. Itse asiassa asia on päinvastoin. Pyhä Henki puhuu erehtymättömän selvästi ja ylivoimaisen vaikuttavasti. Kukaan, jonka valintana ei ole samastua egoon, ei mitenkään voi olla kuuro Hänen vapahduksen ja toivon sanomalleen eikä voi olla iloiten vastaanottamatta Kristuksen näkökykyä ja vaihtamatta sitä surkeaan omakuvaansa.

Kristuksen näkökyky on Pyhän Hengen lahja, Jumalan vaihtoehto Jumalasta eroamisen harhalle ja uskolle synnin, syyllisyyden ja kuoleman todellisuuteen. Se on ainoa aistihavainnoista lähtevien erehdysten oikaisu, niiden näennäisten vastakohtien yhteensovittaminen, johon tämä maailma perustuu. Sen lempeässä valossa kaikki asiat nähdään toisesta näkökulmasta, jolloin ne  heijastavat ajattelumallia, joka lähtee tiedosta ja tekee paluun Jumalan luokse ei ainoastaan mahdolliseksi vaan väistämättömäksi. Siitä, mitä pidettiin jonkun ihmisen toista kohtaan tekemänä vääryytenä, tulee nyt avun ja yhteenliittymisen pyyntö. Synti, sairaus ja hyökkäys nähdään väärinä havaintoina, jotka pyytävät korjausta ystävällisyyden ja rakkauden kautta. Aseet lasketaan, sillä siellä missä ei hyökätä, niille ei ole mitään käyttöä. Veljiemme tarpeista tulee meidän tarpeitamme, sillä he lähtevät yhdessä meidän kanssamme matkalle, jolla menemme Jumalan luokse. Ilman meitä he eksyisivät tieltä. Ilman heitä me emme koskaan löytäisi omaa tietämme.

Taivaassa ei tunneta anteeksiantoa, sillä siellä sen tarve olisi käsittämätön. Tässä maailmassa anteeksianto on kuitenkin välttämätön oikaisu kaikille tekemillemme erehdyksille. Anteeksianto on ainoa keino, jonka avulla itse saamme anteeksi, sillä se heijastaa Taivaan lakia, jonka mukaan antaminen ja saaminen ovat sama asia.Taivas on kaikkien Jumalan Poikien luonnollinen olotila, koska Hän loi heidät. Se on heidän totuutensa ikuisesti. Se ei ole muuttunut, vaikka se onkin unohdettu.

Anteeksianto on keino, jonka avulla me muistamme. Anteeksiannon kautta maailman ajattelutapa muuttuu vastakkaiseksi. Anteeksiannetusta maailmasta tulee portti Taivaaseen, sillä sen osoittaman armon kautta voimme itse lopultakin antaa anteeksi itsellemme. Kun emme pidä ketään syyllisyyden vankina, me itse tulemme vapaiksi. Kun tunnistamme Kristuksen kaikissa veljissämme huomaamme Hänen Läsnäolonsa itsessämme. Kun unohdamme kaikki väärät aistihavaintomme ja kun mikään menneisyydessä ei meitä pidättele, voimme muistaa Jumalan. Tämän korkeammalle oppiminen ei yllä. Kun olemme valmiit, Jumala Itse ottaa viimeisen askeleen palatessamme Hänen luokseen.

Ihmeiden oppikurssin suomenkielinen kotisivu asiasta kiinnostuneille

Miracle Studies Navigation Table